PiiaNurmela Ratkaisujen etsijä ja toimeenpanija

Poliittisilla päätöksillä ja arjen valinnoilla tukea yksinyrittäjille

Pirkanmaan Yrittäjät myönsi maakunnallisen Vuoden Yrittäjä -palkinnon ikaalislaiselle kirjakauppiaalle Satu Holmalle. Palkinto oli merkittävä tunnustus yrittäjälle itselleen ja samalla kaikille yksinyrittäjille. Yksinyrittäjiä on Suomessa vähän alle 200 000 ja alle 10 hengen yrityksiä suurin osa koko Suomen yritysmassasta.

Erilaiset tunnustukset ovat paitsi henkilökohtaisia palkintoja hyvin tehdystä työstä, myös keinoja nostaa asioita julkiseen keskusteluun. Pienyrittäjien asemaa on helpotettava monella eri tavalla. Tällä hetkellä paljon esillä ollut irtisanomissuojan heikentäminen alle 20 henkilön yrityksissä on yksi näistä. Myös muita keinoja tarvitaan.

Monet pienyrittäjät elävät Suomesssa köyhyysrajalla. Yrittäjyyteen kannustetaan, mutta siitä ei tehdä kannattavaa. Erityisesti aloittavat pienyrittäjät kohtaavat yllättäviä kannustinloukkuja. Alkuvaiheessa, ennen kuin yritys on alkanut tuottaa liikevaihtoa, voivat yrittäjät jäädä täysin perusturvan ulkopuolelle. Yrittäjien ahdingosta puhutaan paljon, mutta asiaan ei ole pystytty tarjoamaan kestäviä ratkaisuja.

Sosiaaliturvan uudistus tulee olemaan seuraavan eduskunnan suuri haaste. KD:n Kannustavassa perusturvassa, jonka esikuvana on Iso-Britanniassa pilottikäytössä oleva "Universal Credit", sosiaaliturvan etuudet yhdistyvät yhdeksi tueksi. Byrokratia helpottuu, eikä tukea tarvitse hakea monelta luukulta. Järjestelmässä kannattaa ottaa vastaan eri palkkatasoisia töitä. Myös väärinkäytön mahdollisuus poistuu. Pätkätyöläisten ja pienyrittäjien asema paranee. Universal Credit toimii yrittäjän sosiaaliturvana aloitusaikana, kun tulot ovat epäsäännölliset.

Tuki mahdollistaa joustavan siirtymisen palkkatyöstä yrittäjyyteen ja päinvastoin. Se madaltaa yrittäjyyteen liittyvää riskiä. Uudella yrittäjällä on lisäksi oma ohjaaja, joka antaa tukea ja ohjausta liiketoiminnan perustamisessa ja päättää milloin yrittäjyydestä tulee päätyö. Silloin yrittäjä vapautetaan kaikista työllistämistoimista ja hänelle annetaan koulutusta yrittäjyyteen. Näin aloitteleva yrittäjä pystyy täysipainoisesti keskittymään yritykseensä.

Sosiaaliturvan uudistamista ja muita pienyrittäjän arkea helpottavia poliittisia päätöksiä tarvitaan. Lisäksi tarvitaan tukea yksinyrittäjien jaksamiseen ja liiketoimintaan liittyviin arjen kysymyksiin. Näissä erilaiset mentorointiohjelmat, yrittäjäjärjestöjen tarjoamat verkostot ja vertaistukea tarjoavat yrityssparraajat ovat iso apu. Tärkein tekijä yksinyrittäjien menestymisessä ovat kuluttajien henkilökohtaiset valinnat. Jos emme halua, että meitä lähellä palveleva kyläkauppa tai kerrostalon kivijalassa toimiva erikoisliike joutuu sulkemaan ovensa, on meidän muutettava ostokäyttäytymistämme. Sillä teenkö ostokseni paikalliselta pienyrittäjältä vai isossa kansainvälisessä kauppaketjussa on merkitystä.

Yksinyrittäjissä asuu valtava määrä osaamista, luovuutta ja rohkeutta. Heissä on myös merkittävä työllistävä potentiaali, jota meidän ei ole varaa jättää huomiotta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat